service

Hihnakäytös haltuun 6.5.-3.6.

5 kertaa, joka tiistai kello 20:00-20:45 

 

Hinta: 159 euroa Huom! Meillä käyvät ePassi ja Edenred 

 

Kenelle: Tämä jos joku kurssi sopii KAIKILLE, sillä jokaisella meistä on enemmän tai vähemmän hiottavaa yhteisissä lenkkihetkissämme raikkaiden koiriemme kanssa. Kyllä, niin myös kouluttajallanne. 

 

Sisältö: Tällä kurssilla pureudutaan harjoituksiin, joiden avulla kitketään ei-toivottuja käyttäytymismalleja hihnakäytöksestä. Yleisempiä haasteita ovat hihnassa vetäminen, ohitusongelmat sekä kontaktin kadottaminen koiraan lenkkeillessä. Eikö kuulostakin tutulta? Huoli pois, ette ole asian kanssa yksin, vaan tämän viiden viikon kurssin aikana harjoitellaan myös varsinaisen treenitilan ulkopuolella, jotta opitut asiat varmasti toimivat myös siellä, missä niitä oikeasti tarvitaan. 

 

Tavoite: Kurssin tavoitteena on opettaa koiralle kaksi erilaista kauniisti yhdessä kulkemisen tapaa. Toisen kriteeri on höllempi, ainoana ehtona ollen, että koira kulkee taluttajansa kanssa samaan suuntaan ja samaa vauhtia, toisin sanoen, sanotaan hyvästi vetämiselle ja jumittamiselle. Varsinaisia ohitustilanteita varten koira puolestaan opetetaan luopumaan erilaisista häiriötekijöistä ja ottamaan kontakti taluttajaansa. Lisäksi eitoivottujen toimintatapojen tilalle harjoitellaan niin sanottu vaihtoehtoinen käytös, sivulla istuminen ja sivulla seuraaminen.

 

Kouluttaja: Sanni (Eläintenkouluttaja AT)

(MAX 6) 

Ilmoittaudu mukaan: sanni.e.makela@gmail.com

GDPR Cookie Policy

Käytämme evästeitä parantaaksemme selauskokemustasi analysoidaksemme liikennettämme. Napsauttamalla "Hyväksy" hyväksyt evästeiden käytön. learn more

Accept